Kevättä rinnassa, punaiset silmät ja vuotava nenä

Viime kesän koivunorkot, kuva PV

Kevät tekee tuloaan. Sen tietää siitepölyn kaukokulkeumista. Niitä on saapunut meille Euroopasta, jossa kevät on askeleen edellä. Suotuisat ilmavirrat ovat kuljettaneet meille pähkinäpensaan ja lepän siitepölyä. Ensimmäiset oirehtijatkin ovat jo ilmoittaneet itsestään.

Kaukokulkeumia etelästä

Kaukokulkeumat aloittavat siitepölykauden. Yleisimmin kaukokulkeumia tulee Baltian maista ja Saksastakin saakka. Sopivien olojen vallitessa siitepölyhiukkanen voi lentää pitkiäkin matkoja, useita satoja kilometrejä. Myös koivun siitepölystä kantautuu kaukokulkeumia. Koivuja kasvaa runsaasti Venäjällä, mutta ilmavirtaukset sieltä suunnalta eivät ole jokapäiväisiä.

Merkittävin siitepölyallergeeni on koivu

Suurin osa suomalaisista saa oireita koivun siitepölystä. Koivuallergiset saavat oireita myös pähkinäpensaasta ja lepästä. Siksi niiden kaukokulkeumat ovat merkityksellisiä. Suomessa pähkinäpensaan omaa paikallista kasvustoa on vain Etelä-Suomessa. Lepän siitepölyä alkaa ilmetä maaliskuun alkupuolella, joskus jopa helmikuun lopulla. Oman paikallisen kukinnan alku riippuu ilman lämpötilasta, ilmankosteudesta ja valosta. Tällä hetkellä lämpötilat ovat sen verran vielä pakkasen puolella, että paikallinen kukinta ei ole alkanut.

Suomi on pitkulainen maan ja siitä syystä siitepölykausi alkaa etelässä hieman aikaisemmin kuin pohjoisessa. Kun katsotaan tilastoja, niin siitepölyä on ilmassa helmikuun lopulta syyskuulle saakka.

Koivun kukinnan alku sijoittuu huhtikuun puoleen väliin etelässä ja pohjoisessa pari viikkoa myöhemmin. Kukinnan huippu osuu vapun tienoille Etelä-Suomessa, jolloin nenä saattaa punottaa muustakin syystä kuin vuotavasta nenästä. Siitepölyn huippupitoisuudet kestävät noin parisen viikkoa, mutta ilmastonmuutos on lisännyt siitepölyn tuotantoa ja koivujen esiintymistä yhä pohjoisempana.

Koivun siitepölyn jälkeen tulee eri heinälajikkeet, joita meillä Suomessa on useita kymmeniä ja kaikki kukkii hieman eri aikaan. Aikaisimmat lajikkeet aloittelevat pöllyttelyn toukokuun loppupuolella. Jos on allerginen yhdelle heinälajikkeelle, niin yleensä oireita tulee kaikista lajikkeista.

Pujo lopettelee siitepölykauden. Se ns. kiltti allergiakasvi, koska siitepölyä ilmenee lähinnä kasvin läheisyydessä.

Siitepölyallergian oireet

Oireet alkaa yleensä aivastelulla ja siihen lisänä tulee vuotava, kutiseva nenä sekä silmien kutina, punotus ja hiekan tunne. Ajan mittaan nenä muuttuu tukkoiseksi ja silmät voi ruveta rähmimään. Siksi on tärkeää aloittaa lääkitys ajoissa, etenkin jos oireet ovat päivittäisiä. Myös astman kaltaisia oireita saattaa ilmetä. Yskä ja hengityksen vinkuminen ovat niitä oireita, jolloin syytä hakeutua lääkärille. Jos astma on jo todettu, silloin astmalääkitystä nostetaan lääkärin ohjeiden mukaisesti.

Siitepölyallergiaan on hyviä lääkkeitä

Tutkimusten mukaan yleisin lääke siitepölyallergian hoitoon on antihistamiinitabletti. Se on helppo ja nopeatehoinen. Antihistamiini ei hoida allergista tulehdusta. Siihen tehokkain lääke on kortisonipohjainen nenäsumute. Jos oireita on vain satunnaisesti, niin silloin riittää hoidoksi antihistamiinitabletti. Usein kysytään, että mikä on paras antihistamiini. Tutkimusten mukaan antihistamiineilla ei ole juurikaan tehoeroja. Toiselle sopii toinen ja toiselle toinen. Valikoima on laaja, joten kannattaa kysyä neuvoa apteekissa. Antihistamiinitablettien käyttöä ei tarvitse aloittaa ennakoiden. Niiden teho alkaa jo muutamassa minuutissa.

Jos oireita ilmenee päivittäin, silloin on syytä ottaa käyttöön kortisonipohjainen nenäsumute. Nenäsumutteen käyttö tulisi aloittaa ennakoiden, koska sen teho alkaa hitaasti 1-2 viikon säännöllisen käytön jälkeen. Nenäsumutetta siis käytetään säännöllisesti, ei vain silloin kun on oireita. Sumutteen annostelussa on hyvä kysyä neuvoa apteekista. Väärin annostelusta voi aiheuttaa nenäverenvuotoa. Jos nenäoireita on nenäsumutteen säännöllisestä käytöstä huolimatta, silloin kannattaa lisätä antihistamiinitabletti käyttöön.

Kutisevia, punoittavia silmiä hoidetaan erilaisilla silmätipoilla. Silmätippojen valintaan on myös hyvä kysyä apteekista neuvoa.

Siitepölyallergian hoitoon on kattava valikoima erilaisia lääkkeitä. Tähän aikaan vuodesta kotilääkevarasto kannattaa tarkastaa. Viime keväiset nenäsuihkeet ja silmätipat ovat jo vanhentuneet. Palauta ne samalla apteekkiin, kun käyt hankkimassa uudet. Apteekkien valikoima on nyt juuri suurimmillaan. Suurinta osaa siitepölyallergian hoitoon tarkoitetuista lääkkeistä on saatavilla käsikauppalääkkeinä. Kun sopivat lääkkeet löytyvät ja niitä joutuu käyttämään säännöllisesti, tulee lääkkeet huomattavasti edullisemmaksi reseptillä. Silloin pitää kääntyä lääkärin puoleen. Lääkärin puoleen käännytään myös aina silloin, kun on kyse lapsen allergiaoireiden hoidosta.

Lääkäriin hakeudutaan myös silloin, jos mielessä on lääkkeellinen siedätyshoito. Se onkin sitten toisen artikkelin paikka, joka luvassa tuonnempana.

Aivastelu, nenän vuotaminen ja silmäoireet ovat hoidettavissa. Oireet vaikuttavat elämänlaatuun monella eri saralla – kuvittele aivastavasi täydessä metrossa!

040 558 3714

Ammattilaissivut on tarkoitettu terveydenhuollon ammattilaisille

Sivuilta löytyy ammattilaisille suunnatut koulutusohjelmat ja ilmoittautumisen sekä muuta ajankohtaista tietoa.

Salasanan ammattilaissivulle saat täyttämällä alla olevan lomakkeen. Palaan sinulle sähköpostiin salasanan kera.